Porraslampi pilkki 2017


Porraslampi seuran historian kolmattatoista pilkkikisapäivää vietettiin lauantaina 18.03.2017 Hirvelän kesäasunnolla.  Paikalle oli saapunut vajaa 60 pilkkimisestä kiinnostunutta henkilöä.  Tuloksia kirjattiin 26 pilkkijälle.  Sään suhteen varsin kirjavalle päivälle mahtui niin tuulta, pilvipoutaa, lumisadetta mutta myöskin aurigostakin saatiin nauttia hetkittäin.

Miesten sarjan voitti tällä kertaa Ari-Matti Leinonen 1420g kalamäärällä ja hän sai samalla toisena kiinnityksen Jukka Kotolan luovuttamaan kiertopalkintoon josta kisataan 5 vuotta.  Toiseksi miesten sarjassa sijoittui Jukka Kotola 1336g kalamäärällä ja lähes samoihin lukemiin ylsi Erno Hanhikoski 1325g kalasaaliilla.  Muita hyvään tulokseen yltäviä olivat mm. Jari Arvonen 1001g, Timo Kiviniemi 982g, Janne Tiirikkala 874g ja Asko Vähä-Ruona 517g.

Naisten sarjassa voiton otti Sirpa Leinonen joka nosti kalaa 889g.  Toiseksi tuli Riitta Valkama 561g ja komanneksi Erja Arvonen 340g kalamäärällä.  Hyvään tulokseen ylsi myös Riitta Lahti 299g kalamäärällä.

Nuorten alle 15 vuotiaiden sarjassa voiton nappasi Oula Tiirikkala kalamäärällä 357g.  Toiseen tilaan ylsi Niila Kiviniemi 205g ja komanneksi Otso Tiirikkala 204g kalasaaliilla.  Varsin lupaavia tuloksia esittivät myös Kaapo Koivisto 59g ja Piitu Kiviniemi 42g kalamäärällä.

Kaikille oli varattuna nuotiomakkaraa, mehua ja kahvia.  Pilkkipalkintojen lisäksi oli myös runsaasti muuta arvontaa. jossa mm. perinteisen kotimaisena työnä valmistetun Esla merkkisen potkukelkan voitti itselleen Asko Vähä-Ruona.

Porraslammen järviseura esittää kiitokset kaikille yrityksille, yhteisöille ja yksityisille henkilöille lahjoituksista tämänvuotiseen pilkkitapahtumaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.