Hyvää vapunaikaa 2018


Kesä alkaa olla jo aivan kynnyksellä asti.  Näin vapunaattona Porraslampi on jo heittänyt talvisen jääturkin päältään.  Lammen omat joutsenet ovat jo kuullostelleet jonkin aikaa tuttuja maisemia ja pesäpaikkaa.  Myös kurjet ja harmaahaikara on näyttäytynyt.  Vappusäästä on ennustettu tulevan kolea ja sadettakin saataneen ainakin vappuiltana. Lammen vedenpinta on alkanut jo tasaantumaan päin eikä normaalia pahempia tulvia ilmennyt.  Kesän ensimmäistä hoitonuottaustakin aletaan kohtapuoliin jo valmistella. Hyvää vapunaikaa kaikille.