Porraslampi 11.11.2018


Lämmin ja pitkä kesäkausi on jäänyt muistojen joukkoon.  Vielä ei ole talvi antanut itsestään juurikaan merkkejä ja tässä sitten myöhemmin nähdään, onko jouluna lunta maassa ja lainehtiiko lammen veden pinta.  Lammen rantamilla suoritettiin vielä lokakuulla kelluvien sammallauttojen poistoa rantaviivan selkiinnyttämiseksi ja pitkässä juoksussa työn tuloksena nähtäneen myös veden laadun parantuminen.  Töitä on tarkoitus jatkaa myös tulevana toimintavuonna.  Porraslammen vedenpinnan taso alkaakin kohtapuoliin olla tavanomaisessa korkeudessa jahka vielä sateitakin saadaan ennen maan routaantumista ja lammen asetettua itsensä talvipeitteeseen.  Hyvää isän päivää.

Virtausta pohjapadolla 05.11.2018